"Tahdon murtua, kunnes olen ehjä" - Elias Canetti
Mä usein pysähdyn miettimään meiän lapsuutta,aikoja omaishoitajana ja nuoruutta. Olisinko mä voinut tehdä toisin,että tältä oltais estytty? ettei tätä pahaa ois tapahtunut? Tuskimpa. Meillä oli enemmän kun onnellinen lapsuus, meistä jokainen lapsi oli vanhemmille kaikki kaikessa. Me elettiin onnellinen lapsuus ja mulla vilisee monia muistoja siskon kanssa. Mikä tulee omaishoitoon,niinku edellisessä blogi kirjotuksessa kirjotin,että tunsin syylisyyttä, tunnen hiukan edelleenkin. Herkästi sitä ihminen ajattelee - olisinko mä voinut tehdä jotain toisin? meistä varmasti jokainen ajattelis samaa. Lyön vaikka pääni pantiksi siintä. Mutta kun on kyse syövästä, ketään ei pysty tehdä asialle mitään,kun se ottaa ihmisestä niin kovan otteen,ettei oo tullut armahtamaan ihmistä joka sen kantaa.
Omaishoidon alussa, mä olin varma,että en edes väsy missään vaiheessa,että mun psyyke on niin vahva,että mun ei tarvii edes puhua kellekkään. Tarvihan mun,pelkästään se ei kylläkään riittänyt,että mä puhuin ainoastaan Tomille kotona, kävin mä lääkärissäkin, mutta vasta "keskivaiheessa" omaishoitoa, ne oli aikoja,kun sisko rupes menee huonompaan kuntoon, mulle yritettiin antaa mietoja mielialalääkkeitä, keskivaikeisiin masennusoireisiin. Mua kummastutti,kun lääkäri kysy että olisiko parempi lopettaa omaishoito? Mä muistan kun rupesin ehkä vähän tulistumaan lääkärille, miks se edes ehdotti moista? Mäkö hylkäisin siskoni tässä tilanteessa? mä vastasin lääkärille "Munko pitäis hylätä mun sisko?" johon se väitti että se on ehkä parhain lääke. Mä muistan kun kävelin lääkäristä takas siskon luo, mua syletti niin paljon. MIKSI ainoa vaihtoehto olisi joko mielialalääkkeet tai omaishoidon lopetus? Lääkkeillä sä turrutat aivos, omaishoidon lopettamisella sä heittäisit pois jotain arvokasta, sä hylkäisit siskos. Joten loppujen lopuks- en aloittanut lääkitystä, enkä hylännyt siskoani.
Moni voi arvella,kuinka pieniä tukia omaishoitaja saa, pöyristyttävää ajatella, kun on raskaasta työstä kyse, tulee tunne, että päättäjät ei ymmärrä,kuinka paljon siinä valtio säästää,kun potilasta hoidetaan kotona, kun että se ois laitoksessa/sairaalassa. Sen verran voin valottaa, että alku tuki oli sen verran vähän että kun olin maksanut oman osan vuokrasta,jäi elämiseen 89€ kuukaudessa. Että kertokoot se jotain. Mun sisko myös oli hyvin mietteliäs siintä, että miks mä teen omaishoitoa,kun työttömänä saisin enemmän rahaa. Me käytiin usein se keskustelu, mutta kerta toisensa jälkeen mä pyysin siskoa lopettamaan - koska rahalla ei ole arvoa, kun on siskon hoitamisesta kyse.
Mä opin paljon omaishoidon aikana, hyviä kun pahojakin ja mä voin sanoa,että mä oon aivan eri ihminen, kun esim pari vuotta sitten ja erilainen kun esim. omaishoidon alussa. Oli meillä paljon hyviäkin hetkiä, oli aurinkoisia päiviä,millon käytiin yhessä kaupassa, välillä autolla ja välillä kävellen, jopa hiukan pidempiäkin matkoja, se oli sydäntä lämmittävää kuulla kun sisko sano "Tänään mulla on hyvä päivä, tänään mulla on pirtee olo". Se sai useasti kyynelet silmiin. Mun sisko osotti aina sen, mitä on olla vahva ja periks antamaton. Se myös useassa tilanteessa potki eteenpäin ja saarnas että koskaan ei saa luovuttaa, ei varsinkaan ekan yrityksen jälkeen. Sen mä aion muistaa nyt ja aina ja ne lukuisat opit,mitä sain siskolta - niitä mä pidän aina mukanani. Ikinään ei pidä luovuttaa,vaan lyödä vastoinkäymisiä kahta kovempaa vastaan.
Mulla on useassa tilanteessa tullut se esille, että etin merkkejä - onko sisko samassa tilanteessa/läsnä mun kanssa. Mä kattelen yleensä taivaalle - näänkö mä mun siskoa siellä? Usein kun tuulahtaa - mä suljen silmäni. Satu kerto mulle että kun tuulahtaa kovaa, se voi olla halaus siltä. Kun perhonen lentää ohi,tai lintu - Se voi olla Satu. Kun mä teen päätöksiä,mä yritän kuunella auttaako Satu mua päättämään ja usein myös mietin,miten Satu tän tekis. Johtuu varmaan omaishoidon ajasta,koska Satu useissa tilanteissa autto mua, ajatelkaa jopa huonoimmassa kunnossa,sen avunanto ja neuvot ei hellittänyt. Meiän Satu autto aina toisia, anto empimättä apua muille, neuvo muita ja potki eteenpäin, se on musta merkki siintä kuinka lämmin sydän meiän siskolla oli. Satu ei koskaan jättänyt ihmistä yksin tai pulaan. <3
Usein kun mä suljen silmät illalla,mä nään meidän Satun, sen kauniin naisen,lämpimällä sydämellä.
Oon useampana yönä myös nähnyt unta jossa ollaan laajalla/isolla rannalla, jossa on pitkä puinen laituri ja hiekkaranta - Satulla on joka unessa pitkät,ruskeet, lainehtivat kihara hiukset, sädehtivät silmät ja valkonen mekko. Ei me puhuta siinä unessa mitään, mutta Satu pitää mua kainalossaan ja on yhtä kaunis kun aina ennenkin. Se on kaunein ja lohduttavin uni jota oon koskaan nähnyt. <3
Näihin tunnelmiin alotetaan torstai päivä! Toivottavasti pidit kirjotuksesta.
Valoa ja rakkautta teidän lukijoiden päivään. <3
- Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti